Glase / Tapahtumat

Aikajana

2017
06/18/2017

Glase-tutkijat Vladivostokissa

Glase-tutkijat Minna Piipponen ja Veera Laine osallistuivat kesäkuussa Suomen ja Venäjän välisen tiede- ja teknologiakomission yhteiskuntatieteiden työryhmän (TT-työryhmä) matkalle Vladivostokiin. Työryhmän tavoitteena on lisätä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä suomalaisten ja venäläisten asiantuntijatahojen välillä.

04/26/2017

Avoin keskustelutilaisuus Oulussa

Glase-hanke ja Pohjois-Suomen Maantieteellinen Seura järjestivät Oulussa keskustelutilaisuuden eriarvoistumisesta ja arjen turvallisuudesta. Keskustelun alustajina toimivat professori Anssi Paasi ja yliopistotutkija Eeva-Kaisa Prokkola sekä suunnittelupäällikkö Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitosta, yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka Oulun kaupungilta ja pakolaissihteeri Minna Kukkala Punaisen Ristin Oulun piiristä.

03/01/2017

Glasen Helsingin yliopiston ryhmä esittäytyi

Glasen Helsingin yliopiston tutkijat esittelivät meneillä olevaa tutkimustaan seminaarissa, joka järjestettiin 1.3. Valtiotieteellisen tiedekunnan tiloissa. Seminaari oli jaettu kahteen osioon, joista ensimmäinen käsitteli maahanmuuttokysymyksiä ja toinen Venäjä-tutkimusta. Oikeusministeriön Etnisten suhteiden neuvottelukunnan (ETNO) pääsihteeri Peter Kariuki sekä suojelupoliisin osastopäällikkö Ilkka Hanski toimivat kommentaattoreina.

02/25/2017

GLASE-tutkijat ISA-konferenssissa

GLASEn tutkijat Minna Jokela ja Veera Laine osallistuivat helmikuun 2017 lopulla kansainvälisten suhteiden konferenssiin Baltimoressa, Yhdysvalloissa. International Studies Associationin (ISA) vuosikonferenssin yleisteemana oli ”Understanding Change in World Politics” ja sen eri paneeleissa esitettiin neljän päivän aikana noin 6000 paperia.

Minna Jokela esitti paneelissa ”The Changing Nature of the Westphalian Border” paperin, jonka aiheena oli turvapaikanhakijakriisin vaikutukset Euroopan unionin rajaturvallisuudelle. Veera Laine esitti yhdessä Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Elina Sinkkosen kanssa konferenssipaperin “Legitimacy and State-led Nationalism in China and Russia”.

 

Lisätietoja:

Minna Jokela minna.jokela@raja.fi

Veera Laine veera.laine@helsinki.fi

02/14/2017

Maahanmuutto ja pakolaisuus – suuntaviivoja Suomen tulevaisuuteen

Glasen tutkijat olivat mukana Sitran järjestämässä round table -tilaisuuden, jossa tutkijat ja vaikuttajat keskustelivat maahanmuutto- ja pakolaisuuskysymyksistä. Tilaisuudessa etsittiin vastauksia siihen, mitkä ovat maahanmuuton ja pakolaisuuden pitkän aikavälin strategiset haasteet Suomelle sekä miten vahvistamme näihin haasteisiin vastaavaa ennakoivaa päätöksentekoa.

01/16/2017

Glasen Venäjä-tutkijoita vierailulla Ulkoministeriössä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Glasen Venäjä-tutkijoita kävi vierailulla Ulkoministeriössä keskustelemassa konsortion tutkimuksen painopisteistä ja tulevan yhteistyön luonteesta. Paikalla oli UM:n puolelta Suunnittelu- ja tutkimusyksikön, Maahantulo- ja passiasioiden yksikön, sekä Venäjä-yksikön edustajia.

2016
12/13/2016

Monta totuutta? – Ketä poliittiset päättäjät kuuntelevat?

Glase-tutkija Olga Davydova-Minguet osallistui paneelikeskusteluun ”Venäjä-tutkija päivänpoliittisen agendan ja päättäjän välittömien tietotarpeiden puristuksessa”. Aihe oli esillä Valtioneuvoston kanslian ja Tutkaksen järjestämässä seminaarissa, jossa pohdittiin, ketä poliittiset päättäjät kuuntelevat.

12/12/2016

Glasen työkokous Helsingissä

Glasen konsortio yhdessä STN:n ohjelmajohtaja Riitta Kososen kanssa kokoontui pohtimaan tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja sen raportointia. Samalla kävimme läpi konsortion viestintää.

12/08/2016

Seminaari maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden ajankohtaisesta tutkimuksesta

Glasen tutkijat, professori Laura Assmuth ja tutkija Jaana Palander osallistuivat URMI (Urbanization, Mobilities and Immigration) -tutkimuskonsortion järjestämään seminaariin, joka käsitteli maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin liittyvää ajankohtaista tutkimusta. He kertoivat siellä Glasen ja erityisesti Arjen turvallisuus -teemaryhmän meneillä olevasta tutkimuksesta.

11/26/2016

GLASE-tutkijat GenderMob 2016 -konferenssissa

Glasen tutkijat Saara Pellander, Jaana Palander, Pirjo Pöllänen, Tiina Sotkasiira, Ville-Samuli Haverinen, Teemu Oivo ja Olga Davydova-Minguet osallistuivat valtakunnalliseen Sukupuoli ja Liikkuvuus 2016 -konferenssiin, joka järjestettiin tänä vuonna Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa.

11/17/2016

Mikä informaatiovaikuttaminen?

Janne ”Rysky” Riiheläinen keskusteli informaatiovaikuttamisesta Oulussa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssin 68. ja 69. kurssien opiskelijoiden kanssa.

11/15/2016

Informaatiovaikuttamisen muodot ympärillämme

Glasen viestintävastaava Janne ”Rysky” Riiheläinen luennoi informaatiovaikuttamisen muodoista Joensuun Paasikivi-seuran ja Pohjois-Karjalan Maanpuolustusyhdistyksen järjestämässä tapahtumassa.

10/28/2016

Glasen tutkijat oikeusministeriössä

Tutkijat tapasivat kansalaisjärjestöjen ja ministeriöiden edustajia oikeusministeriössä Etnon pääsihteeri Peter Kariukin kutsumana. Tutkijat avasivat tutkimuksen taustoja, tavoitteita, vaiheita ja tulevaisuutta. Ministeriöiden ja kansalaisjärjestöjen edustajat kertoivat vastavuoroisesti ajankohtaisista tutkimus- ja kehittämistoiminnoista, jotka liittyvät läheisesti Glasen tutkimusteemoihin.

10/27/2016

GLASE Minnesotassa konferenssissa

Kimmo Rentola edusti Glase-konsortiota Minnesotan yliopiston kansainvälisessä konferenssissa  ’Post-Cold War: Change and Continuity in the Making of a New World Order at the turn of the 1990s’, jossa hän toimi sekä esitelmän pitäjänä että tapasi alueen amerikansuomalaisia.

10/19/2016

Maahanmuuttajat ja hyvinvointi kunnissa

Glasen Arjen turvallisuus -teemaryhmän tutkija Tiina Sotkasiira esitelmöi Kuopiossa Itä-Suomen aluehallintoviraston järjestämässä Maahanmuuttajat osaksi Suomen arkea -seminaarissa. Sotkasiiran esitelmä käsitteli maahanmuuttajien hyvinvointia kunnissa.

10/05/2016

Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan konferenssi Pietarissa

Glasen Institutionaalisen valmiuden teemaryhmän johtaja Pauli Kettunen esitelmöi Suomen Pietarin instituutin järjestetämässä seminaarissa ”Nordic welfare model and social innovations – comparative perspective” aiheesta ”Divergent interests and virtuous circles in the Nordic model”.

09/30/2016

Glase-konsortion co-design -seminaari

Glase-konsortion co-design -seminaari järjestettiin Itä-Suomen yliopistolla Joensuussa perjantaina 30.9. Tilaisuuteen oli kutsuttu konsortion tutkijoiden lisäksi edustajia kaikilta yhteistyökumppanitahoilta. Seminaarin aikana keskusteltiin paitsi Suomen turvallisuusympäristöstä yleisesti, myös kumppanien toiveista ja odotuksista konsortion tutkimuksen suhteen. Oikeusministeriön Etnisten suhteiden neuvottelukunnasta oli paikalla neuvoston ylitarkastaja ja pääsihteeri Peter Kariuki, Suojelupoliisilta erikoistutkija Maija Dahlgren, Punaiselta Ristiltä vastaanottotoiminnan suunnittelija Kaisa Kannuksela, sekä Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta suunnittelija Laura Mäki.

09/27/2016

Kansallinen turvallisuustutkimus -seminaari

Kimmo Rentola, konsortion vuorovaikutusvastaava, toimi panelistina Kansallisen turvallisuustutkimuksen seminaarissa (Ulkoasiainministeriö, Puolustusministeriö).

05/19/2016

1917 in Finnish and Russian Historiography

Glasen viestintätiimin johtaja, professori Kimmo Rentola luennoi Helsingin yliopiston kansainvälisessä Historians Without Borders –konferenssissa aiheesta ”1917 in Finnish and Russian Historiography”.

Kirjoita hakusi ja paina Enter.